sunnuntai 4. marraskuuta 2007

Suomi-ilta - Finnish night !


Viime perjantaina järjestimme suomalaisten voimin muille vaihtareille Suomi-illan. Paikalle oli kutsuttu myös hyvä määrä japanin edustajia. Ideana oli tarjota ITSE valmistamaamme suomalaista ruokaa, Suomesta asti kovalla vaivalla roudattua juomaa (kosanderia kirkkaana ja salmiakkisena) sekä tietenkin kotijoukkojen lähettämää ruisleipää, suklaata ja salmiakkia. Tarjoilujen ohella Erpan omena pyöritti vuosien varrelta kertyneitä kuvia suomesta ja jauhoi suomalaisia klassikkobiisejä.


Illan menú sisälsi Kentsu-mummon lihapullia, Eeron taikomaa graavilohta sekä paistettuja "muikkuja" ja perunamuusia, Suurtalouskokki Sinin valmistamaa riisipuuroa (4 kattilallista), Esan Macaron Låådaa sekä allekirjoittaneen karjalanpiirakoita ja jälkkäriksi Kentsun ja itsensä lettumestarin saumattoman co-operaation lopputuloksena syntyneitä lettuja mansikkahillon kera. Ensimmäiseksi haasteeksi muodostui tarvittavien ainesten haalimin paikallisesta marketista. Toisen ongelman muodosti vieraiden kohtalaisen lukuisa määrä (n. 30), jonka takia ruokaa piti valmistaa järjetön määrä käyttäen pikkuruisia yhden opiskelijan käyttöön tarkoitettuja ruoanlaittovälineitä. Tästäkin haasteesta selvittiin enemmän kuin kunnialla ja ilta olikin kaikin puolin menestys, jopa karjalanpiirakat onnistuivat olosuhteisiin nähden erittäin hyvin. Kiitoksia satelikin illan mittaan mahtavista tarjoiluista. Kaikki 30 vierasta saatiin jopa mahtumaan varsin kivuttomasti Eeron vajaan 20 neliön kämppään ja naapureidenkin valituksilta säästyttiin...ainakin toistaiseksi. Tarjoilujen jälkeen suomi-iltaa lähdettiin jatkamaan paikalliseen izakayaan ja loppu onkin sitten kansallishistoriaa.


Thanks to our sisters we got some ingredietns to make some finnish food and they brough some delicious dark bread too. We had a Finnish night, only finnish food and alcohol. The whole Cherry Court and almost everyone from JLSP-course was there + some japanese people we invited. We offered Makarooni laatikkoa, karjalan piirakoita, rice porridge etc.. People loved the food and the great booze we brought from Finland when we arrived to Japan. Ending is only remembered by few and it was awesome.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos mielenkiintoinen blogi